RSS-linkki
Kokousasiat:https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.07.2023/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanjohtajan viran täyttäminen
Kunnanhallitus 05.07.2023 § 110
239/01.01.01/2023
Valmistelija hallintopalvelut
Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen on irtisanoutunut virastaan siten, että hänen viimeinen virassaolopäivänsä on 31.8.2023.
Kun virka on tullut avoimeksi, sen täyttämiseen on yleensä ryhdyttävä viipymättä. Hallintosäännön 53 §:n mukaan viran, johon kunnanvaltuusto valitsee viranhaltijan, julistaa haettavaksi kunnanhallitus.
Kunnanjohtajan valitsee valtuusto (kuntalaki 41 §). Valtuusto valitsee myös määräaikaisen kunnanjohtajan esimerkiksi virantäytön ja valitusprosessin ajaksi (hallintosääntö 55 §).
Kunnanjohtajan tehtävät
Kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa (kuntalaki 38 §). Kunnanjohtaja vastaa asioiden valmistelusta kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja toimii kunnanhallituksen esittelijänä. Kunnanjohtajan tehtävät ja toimivalta on kuvattu kunnan hallintosäännössä.
Kunnanjohtaan kelpoisuus
Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja alan tuntemus sekä niiden lisäksi riittävä johtamistaito (hallintosääntö 54 §).
Johtajasopimus
Kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus (kuntalaki 42 §).
Kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa kunnanjohtajan johtajasopimuksen valmistelua ja huolehtii kunnanhallituksen ja valtuuston kytkemisestä valmisteluprosessiin tarkoituksenmukaisella tavalla (hallintosääntö 8 §).
Oheismateriaalina on luonnos viranhakuilmoituksesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi 13.8.2023 mennessä Kuntarekry.fi-palvelussa, ja
antaa evästykset henkilöstöhallinnolle hyödyntää rekrytoinnissa erilaisia markkinoinnin kanavia, kuten esimerkiksi sosiaalisen median maksettua markkinointia, rekrytointikonsulttia sekä soveltuvuusarviointia.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |