Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 12


 

Keskustelu ajankohtaisista asioista vastaavan sairaanhoitajan kanssa

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto 10.05.2022 § 12  

164/05.01.00/2022  

 

Vanhuspalvelulaki (11 §) velvoittaa, että vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.

 

Tämän lain kohdan noudattamista varten vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännössä on kirjattu, että vanhus- ja vammaisneuvoston ja kunnan eri toimialojen kesken sovitaan säännöllisistä tapaamisista, joissa keskustellaan toimialoille käsittelyyn tulevista asioista. Tämän vuoksi on vanhus- ja vammaisneuvostossa päätetty, että neuvosto kutsuu aktiivisesti eri toimialojen viranhaltijoita kokouksiinsa.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto päätti 9.2.2022 kokouksessaan kutsua vastaavan sairaanhoitajan keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Maarit Pitkänen on lupautunut tulemaan vanhus- ja vammaisneuvostoon keskustelemaan ajankohtaisista asioista.

 

 

 

Esittelijä Vanhustyönjohtaja Kaija Leskinen

Vastaava sairaanhoitaja oli estynyt saapumaan kokoukseen. Vanhustyönjohtaja vastaili neuvoston jäsenten esittämiin kysymyksiin.  Neuvosto nosti esille huolen asumispalveluiden ja kotihoidon ruokahuollon järjestämisestä hyvinvointilalueella. Neuvoston jäsenet toivat esille kuntalaisten huolen kotihoitoon kuljetettavien ruokien kuljetuksesta, ruokahuollon kustannuksista ja mahdollisesti tyhjilleen jäävistä rakennuksista

 

Päätösesitys Pyydetään selvitystä ruokahuollon järjestämisen suunnitelmista ja valmistelun etenemisestä. Kutsutaan seuraavaan kokoukseen Henri Ruotsalainen kertomaan hyvinvointialueen valmisteluiden etenemisestä                                                                                             Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös  Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.