Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.11.2022/Pykälä 49


 

Tiedoksi

 

Tarkastuslautakunta 17.11.2022 § 49  

    

 

 

 

 Kunnanvaltuusto käsitteli arviointikertomuksen vuodelta 2021

 kokouksessaan 13.6.2021 § 29 ja pyysi kunnanhallituksen selvitystä

 arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista lokakuun 2022

 loppuun mennessä.

 

 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 31.10.2022 § 40 merkinnyt

 kunnanhallituksen vastineen tiedoksi.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee asian tiedoksi ja toteaa kunnanhallituksen antaman selvityksen asialliseksi ja riittäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.