Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 05.04.2023/Pykälä 25


 

Saksan kielen lehtorin viran lakkauttaminen

 

Hyvinvointilautakunta 05.04.2023 § 25  

114/01.01.00/2023  

 

Valmistelija Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen, p. 0408608231

 

Saksan kielen lehtori Anne Plaketti-Ullgren on irtisanoutunut virastaan eläkkeelle jäämisen johdosta. Plaketti-Ullgrenin palvelussuhde päättyy 31.7.2023.

 

Saksan kielen lehtorin viralle ei Rautavaaran kunnassa ole todellista tarvetta, koska virkaan sisältyvät tehtävät (saksan kielen opetus) ovat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet. 29.3.2023 tilanteen mukaan Rautavaaran kunnassa ei ole yhtään saksan kielen opiskelijaa peruskoulussa tai lukiossa.

 

Rautavaaran kunnan hallintosäännön 54 §:n mukaan muiden kuin palvelualuejohtajien virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Sähköisen kokouksen puolella oheismateriaalina on Anne Plaketti-Ullgrenin irtisanoutumisilmoitus.

 

 

Esittelijä Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää

1) todeta Anne Plaketti-Ullgrenin palvelussuhteen päättyvän 31.7.2023

2) esittää kunnanhallitukselle perusopetuksen ja lukion saksan kielen lehtorin viran lakkauttamista 1.8.2023 lukien.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.