Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 154


Liite 1 kaavoituskatsaus 2023

 

Kaavoituskatsaus 2023

 

Tekninen lautakunta 20.09.2023 § 33 

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Henri Korkalainen, Projekti-insinööri Kosti Törölä

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 7 § :n mukaisesti kunta laatii vähintään kerran vuodessa katsauksen kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka ovat merkityksellisiä.

 

Tekninen toimi on päivittänyt kaavoituskatsausta vuodelle 2023. Hallintosäännön (5 luku 12 § kohta 73) mukaisesti tekninen lautakunta hyväksyy kaavoituskatsauksen.

 

Liitteenä kaavoituskatsaus.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jaakko Hintikka

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1) hyväksyä kaavoituskatsauksen vuodelle 2023,

2) antaa kaavoituskatsauksen 2023 edelleen tiedoksi kunnanhallitukselle ja
kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 154  

294/10.02.02/2023  

 

 

Esittelijä Vt.kunnanjohtaja Vesa Lötjönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

merkitä tiedoksi kaavoituskatsauksen 2023 ja saattaa edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Tekninen johtaja Jaakko Hintikka oli asiantuntijana kuultavana kokouksessa ennen päätöksentekoa klo 17.01-17.13.