Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 156


Liite 3 Jätepoliittinen ohjelma vuoteen 2030

 

Jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030 hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 156  

56/14.06/2023  

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja

 

Savo-Pielisen jätelautakunta on valmistellut uuden jätepoliittisen ohjelman yhteistyössä kuntien ja Jätekukon kanssa. Jätelautakunta on kokouksessaan 11.5.2023 § 15 hyväksynyt jätepoliittisen ohjelman ehdotuksen ja päättänyt esittää ohjelman hyväksyttäväksi kaikkiin kuntiin.

 

Lautakunnan hyväksymän ohjelman visio on, että "Arjen kiertotalous toteutuu alueella ympäristöä kunnioittaen yhteistyön ja asukkaiden tarpeita palvelevan jätehuollon voimalla." Visiota tukemaan on asetettu tavoitteita ja niitä toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä, joita toimialueen kunnat, jätelautakunta ja Jätekukko toteuttavat.

 

Jätehuoltopolitiikan määritelty yhteiseksi ohjelmaksi on tärkeää, koska ohjelman avulla jätehuoltoa voidaan kehittää suunnitelmallisesti ja yhtenäisin periaattein koko toimialueella. Lisäksi kunnat sitoutuvat toteuttamaan kiertotaloutta omassa toiminnassaan ohjelman tavoitteiden mukaisesti.

 

Jätelautakunta pyytää Savo-Pielisen alueen kuntien valtuustoa hyväksymään jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030 viimeistään 31.8.2023. Lisäksi lautakunta pyytää lähettämään tiedon hyväksymispäätöksestä sähköisesti jatelautakunta@kuopio.fi. Jätepoliittisen ohjelman käsittelylle saatu lisäaikaa siten, että ohjelman hyväksyminen etenee kunnanhallituksen 9.10.2023 kokouksen jälkeen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi 23.10.2023 kokoukseen.

 

Liitteenä jätepoliittinen ohjelma vuoteen 2030.

 

Esittelijä Vt.kunnanjohtaja Vesa Lötjönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

hyväksyä liitteenä olevan jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.