Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 23.10.2023/Asianro 39


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanvaltuusto 23.10.2023     

    

 

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Hallintosäännön 108 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan teknisen kokouslaitteiston avulla tai aakkosjärjestyksessä nimenhuudolla. Tämän jälkeen puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Kutsu 23.10.2023 pidettävään kunnanvaltuuston kokoukseen ja esityslista liitteineen on julkaistu yleisessä tietoverkossa, luottamushenkilöiden verkkopalvelussa ja kunnanviraston ilmoitustaululla sekä toimitettu tieto julkaisusta sähköpostitse valtuutetuille 18.10.2023. Ilmoitus kokouksesta on julkaistu paikallislehti Pitäjäläisessä 19.10.2023.               

  

Päätös