Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 23.10.2023/Asianro 43


Liite 3 Taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohje

 

Taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohje

 

Kunnanhallitus 28.08.2023 § 132 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja, hallintojohtaja, hallintopalvelut

 

Kuntalain 13 §:n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista.

 

Rautavaaran kunnassa on erilliset 1.7.2017 voimaantullut sisäisen valvonnan ohje ja 10.3.2003 hyväksytty talousohje, joiden ajantasaistamiselle on havaittu olevan tarvetta. Nyt laaditava taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohje laaditaan huomioiden Rautavaaran kuntakonsernin laajuus ja omat lähtökohdat, mikä tarkoittaa, että mm. sisäinen valvonta ja riskienhallinta on riittävää ja oikeassa suhteessa toiminnan sisältämiin riskeihin.

 

Taloudenhoidon sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa kuntakonsernin hyvää hallintoa ja johtamista, ja ne koskevat kaikkia kuntakonsernin toimielimiä ja johtoa sekä kaikkea kuntakonsernin toimintaa, josta kunta vastaa omistuksen, ohjaus- ja valvontavastuun sekä muiden velvoitteiden myötä.

 

Taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohjeen lisäksi taloudenhoidosta sekä sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta on lisäksi voimassa, mitä kunnan hallintosäännössä on sanottu. Myös kunnanhallituksen tehtävänä on ohjeistaa tarkemmin koko kuntakonsernin taloudenhoitoa, sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa. Annettu ohjeistus ei kuitekaan saa olla ristiriidassa ylempien toimielinten ohjeistuksen kanssa.

 

Rautavaaran kunnan hallintosäännön § 2 mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Lisäksi § 47 mukaan valtuusto päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista kunnassa ja kuntakonsernissa. Valtuusto päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen linjaukset, tavoitteet ja osa-alueet sekä niiden toimeenpano-, seuranta- ja arviointimenettelyt.

 

Liitteenä alustava luonnos taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohjeesta luottamushenkilöiden sähköisen kokouksen puolella. Luonnosta pöivitetään ja lopullinen luonnos toimitetaan luottamushenkilöille viimeistään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

hyväksyä taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohjeen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Päivitetty versio taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohjeesta liitettiin pöytäkirjaan.

 

 

Kunnanvaltuusto 23.10.2023     

254/00.03.01/2023  

 

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

hyväksyä taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ohjeen.

 

Päätös