Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.05.2023/Pykälä 32


 

Biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteisen tehtävän haettavaksi julistaminen/virkasuhteisen tehtävän täyttäminen

 

Hyvinvointilautakunta 15.03.2023 § 18 

 

 

Valmistelija Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen, p. 0408608231

 

Biologian ja maantiedon päätoiminen tuntiopettaja ------------- on irtisanoutunut palvelussuhteestaan niin, että palvelussuhde päättyy 14.2.2023. Biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä tulee tämän vuoksi julistaa haettavaksi. Koska tarve päätoimiselle tuntiopettajalle on jatkuva, tulee tehtävä julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana.

 

Kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei laissa toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä tai hyvinvointialueesta annetun lain 113 §:ssä säädetyllä tavalla.

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua.

 

Rautavaaran kunnan hallintosäännön 56 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Hallintosäännön 59 §:n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat valitsevat ja haastattelevat palvelualueellaan toistaiseksi voimassa olevaan palvelusuhteeseen valittavat viranhaltijat sekä esimiesasemassa olevat työsuhteiset. Biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan tehtävä on virkasuhteinen palvelussuhde, joten tehtävän haettavaksi julistaminen ja valinta kuuluu lautakunnalle.

 

Liitteenä olevasta viranhakuilmoituksesta käyvät ilmi palvelussuhteen kelpoisuusvaatimukset. Sähköisen kokouksen puolella oheismateriaalina on ------------- irtisanoutumisilmoitus.

 

 

 

Esittelijä Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta toteaa biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan ------------- palvelussuhteen päättyneen 14.2.2023.

Hyvinvointilautakunta päättää julistaa biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteisen tehtävän haettavaksi ajalla 20.3.-1.5.2023 klo 16 mennessä Kuntarekry.fi- palvelussa viranhakuilmoituksesta ilmenevin kelpoisuusehdoin. Viranhakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry.fi-palvelussa, TE-palveluissa ja kunnan internetsivuilla.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Hyvinvointilautakunta 10.05.2023     

48/01.01.05/2023  

 

Valmistelija Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen, p.0408608231

 

Biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan toistaiseksi voimassa oleva virkasuhteinen tehtävä oli haettavissa Kuntarekry.fi-palvelussa ajalla 20.3.-1.5.2023. Tehtävään haki määräaikaan mennessä yhdeksän hakijaa, joista kahdeksan täytti viran kelpoisuusehdot. Yksi kelpoinen hakija ilmoitti työllistyneensä hakuprosessin aikana.

 

Biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteisen tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädetyn asetuksen (986/1998) mukainen peruskoulun ja lukion opettajan kelpoisuus. Lisäksi virkaan valittaessa eduksi katsotaan hyvät yhteistyötaidot, ratkaisukeskeisyys, kehittymis- ja kehittämishalukkuus opetussuunnitelman hengessä sekä kyky opettaa erä- ja luontovalinnaisia.

 

Palvelualuejohtaja valitsee hallintosäännön 58 §:n mukaisesti haastatteluun kutsuttavat hakijat. Haastatteluun kutsuttiin työkokemuksen ja -hakemuksen perusteella neljä kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa. Haastateltavat ovat FM Kaisa Vikki, FM Ari Sillanpää, FT Teija-Marjaana Havén ja FM Kati Poutiainen.

 

Hallintosäännön 58 §:n mukaan lautakunta haastattelee ja valitsee toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen valittavat viranhaltijat. Haastattelut toteutetaan 8.5.2023.

 

Hakijayhteenveto, hakemusasiakirjat sekä viranhakuilmoitus ovat luottamushenkilöiden luettavissa sähköisen kokouksen puolella.

 

 

Esittelijä Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää valita kokonaisarvioinnin (koulutus, työkokemus ja haastattelu) perusteella peruskoulun ja lukion biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 1.8.2023 lukien.

Valitulle laaditaan erillinen viranhoitomääräys. Palkkaus (hinnoittelutunnus 40307038 ja 40407037) ja virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Virantäytössä noudatetaan 6kk koeaikaa. Virkaan valittavan on viimeistään 30pv kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista ilmoitettava viran vastaanottamisesta sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päättää valita kokonaisarvioinnin (koulutus, työkokemus ja haastattelu) perusteella peruskoulun ja lukion biologian ja maantiedon päätoimisen tuntiopettajan toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen FM Ari Sillanpään 1.8.2023 lukien. Sillanpään kieltäytymisen varalle hyvinvointilautakunta valitsee varasijalle FM Kati Poutiaisen.

Valitulle laaditaan erillinen viranhoitomääräys. Palkkaus (hinnoittelutunnus 40307038 ja 40407037) ja virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Virantäytössä noudatetaan 6kk koeaikaa. Virkaan valittavan on viimeistään 30pv kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista ilmoitettava viran vastaanottamisesta sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.


FM Kaisa Vikki ei osallistunut haastatteluun.