Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.05.2023/Pykälä 36


 

Päiväkodin johtajan viran haettavaksi julistaminen

 

Hyvinvointilautakunta 10.05.2023 § 36  

147/01.01.01/2023  

 

Valmistelija Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen, p.0408608231

 

 

Päiväkodin johtaja Niina Taskinen on irtisanoutunut virastaan niin, että palvelussuhde päättyy 25.7.2023. Päiväkodin johtajan virka tulee tämän vuoksi julistaa haettavaksi. Koska tarve päiväkodin johtajalle on jatkuva, tulee virka julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana.

 

Kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei laissa toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä tai hyvinvointialueesta annetun lain 113 §:ssä säädetyllä tavalla.

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua.

 

Rautavaaran kunnan hallintosäännön 56 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Hallintosäännön 59 §:n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat valitsevat ja haastattelevat palvelualueellaan toistaiseksi voimassa olevaan palvelusuhteeseen valittavat viranhaltijat sekä esimiesasemassa olevat työsuhteiset. Päiväkodin johtajan tehtävä on virkasuhteinen palvelussuhde, joten tehtävän haettavaksi julistaminen ja valinta kuuluu lautakunnalle.

 

Liitteenä olevasta viranhakuilmoituksesta käyvät ilmi palvelussuhteen kelpoisuusvaatimukset. Sähköisen kokouksen puolella oheismateriaalina on Niina Taskisen irtisanoutumisilmoitus.

 

 

Esittelijä Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta toteaa päiväkodin johtaja Niina Taskisen palvelussuhteen päättyvän 25.7.2023.

Hyvinvointilautakunta päättää julistaa päiväkodin johtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi ajalla 11.5.-13.6.2023 klo 16 mennessä Kuntarekry.fi- palvelussa viranhakuilmoituksesta ilmenevin kelpoisuusehdoin. Viranhakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry.fi-palvelussa, TE-palveluissa ja kunnan internetsivuilla.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.