Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 63


 

Hallintojohtajan viransijaisuuden haettavaksi julistaminen

 

Kunnanhallitus 08.05.2023     

98/01.01.01/2023  

 

Valmistelija kunnanjohtaja

 

Hallintojohtaja ------------ on ilmoittanut hakevansa lakisääteistä virkavapaata (perhevapaa), arviolta 1.9.2023 lukien ja noin vuoden ajaksi. Lisäksi hallintojohtaja on ilmoittanut irtisanoutuvansa kunnasta perhevapaan päätteeksi toiseen kuntaorganisaatioon työllistymisen vuoksi.

 

Kunta hakee aluksi hallintojohtajan viransijaista noin vuoden ajaksi ja irtisanoutumisen jälkeen tullaan julistamaan haettavaksi myös vakituinen hallintojohtajan virka.

 

Virkasuhteeseen voidaan ottaa myös ilman hakumenettelyä, kun kysymys on sijaiseksi ottamisesta määräajaksi (laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4 §). Kuitenkin kun kysymys ennalta tiedossa olevasta pidemmästä sijaisuudesta, on julkinen hakumenettely perusteltua mahdollisimman laajan hakijamäärän saamiseksi.

 

Sijaista ei tarvitse ottaa koko siksi ajaksi, kun määräaikaisuuden peruste on olemassa. Jos esim. viranhaltijan virkavapaa päättyy elokuussa, voi hänen sijaisekseen otetun määräaikaisen viranhaltijan palvelussuhde päättyä jo toukokuussa, jos tarvetta viran hoitoon ei kesän aikana ole. Jos poissa olevalla viranhaltijalla on ehdoton oikeus keskeyttää virkavapaansa ja palata virantoimitukseen, (vanhempain-, hoito- tai opintovapaalla oleva tai asevelvollisuutta suorittava viranhaltija eräin edellytyksin), sijaisen määräaika päättyy poissaolevan viranhaltijan palatessa virkaansa, vaikka sijainen olisikin määrätty pidemmäksi määräajaksi. Hyvän hallinnon mukaista on, että viransijaiselle kuitenkin ilmoitetaan mahdollisimman nopeasti virkasuhteen päättymisestä (Kunnallisen esimiehen virkasuhdeopas).

 

Sijainen on mahdollista ottaa myös muihin tehtäviin ja hoitaa poissaolevan

viranhaltijan tehtävät sisäisillä tehtäväjärjestelyillä.

 

Hallintojohtajan tehtävät

 

Hallintojohtaja johtaa kunnan hallintopalveluja. Tehtävä sisältää monipuolisia hallinnon työtehtäviä, jotka tukevat koko kunnan toimintaa ja henkilöstöä. Tehtäviin kuuluu mm. kunnanhallituksen ja -valtuuston asioiden valmistelu, toimeenpano ja pöytäkirjanpitäjänä toimiminen, sekä  vastuu oman tulosalueen talouden toteutumasta. Hallintojohtajan tehtävät on kirjattu voimassa olevaan hallintosääntöön.

 

Sijaiselta odotetaan kunnallishallinnon tuntemusta, riittävää johtamistaitoa, neuvottelutaitoja ja ongelmanratkaisukykyä, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja lisäksi hallinnon periaatteiden ja niihin liittyvän lainsäädännön tunteminen on etu. Vastuuntuntoisuus, tiedon etsiminen ja soveltaminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen sekä sujuva suullinen ja kirjallinen viestintä sekä muut viestinnälliset taidot katsotaan eduksi. Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, mutta viransijaisuuteen voidaan valita myös ei-kelpoinen henkilö. Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti. Hallintojohtajan tehtäväkohtainen palkka on 4 656,74 €. Viransijaisuudessa sovelletaan koeaikaa, joka voi olla enintään puolet määräaikaisuuden kestosta. Tehtävää haetaan Kuntarekry.fi-palvelussa.

 

Palvelualuejohtajan avoimen viran hoitajan enintään 12 kuukauden ajaksi

valitsee kunnanhallitus (hallintosääntö 55 §).

Oheismateriaalina on sähköisessä kokouspalvelussa luonnos hakuilmoituksesta, joka muotoillaan ja viimeistellään Kuntarekryyn laitettavaksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

julistaa hallintojohtajan viransijaisuuden haettavaksi 29.5.2023 klo 12 mennessä Kuntarekry.fi-palvelussa. Henkilöstöhallinto voi hyödyntää rekrytoinnissa myös muita kanavia, kuten erilaisia sosiaalisen median kanavia ja maksettua markkinointia.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.