Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 10



 

Elinvoimapalvelualueen toimintakertomus 2022

 

Elinvoimalautakunta 16.03.2023 § 10  

80/02.02.02/2023  

 

Valmistelija Elinvoimapalvelut

 

Rautavaaran kunnan sisäisen tilinpäätösohjeen mukaan tilinpäätöskertomuksen tekstiosa valmistellaan tulosalueittain (taso 3). Lautakunnille laaditaan myös raportti tulosyksikkötason (taso 4) toteutumista. Tulosaluekohtaisten raporttien tulee olla valmiita ja lautakunnan esityslistan mukana julkaistuja viimeistään 12.3.2023.

 

Hallintosäännön 13 §:n kohdan 10 mukaan elinvoimalautakunnan toimivaltaan kuuluu hyväksyä palvelualueen toimintakertomus.

 

Elinvoimapalvelut alitti vuonna 2022 sille varatun määrärahan yhteensä 53 195,35 eurolla. Alitusta tuli elinkeinotoimen osalta 42 750,86 euroa ja teknisen toimen osalta 10 444,49 euroa.

 

Liitteenä on elinvoimapalveluiden toimintakertomus vuodelta 2022 ja tulosyksikkötasoiset ja tulosaluekohtainen toteumaraportti.

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä toimintakertomuksen mukaisen talouden ja toiminnan toteuman vuodelta 2022 ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle toimintakertomuksen hyväksymistä liitteen mukaisena.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.