Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 11


 

Alakoulurakennuksen purkamisen kilpailuttamisen aloittaminen

 

Elinvoimalautakunta 16.03.2023 § 11  

83/10.03.02.02/2023  

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen

 

Ala-asteen rakennuksen tilanne on edennyt siihen, että purkamisen kilpailutusprosessi voidaan piakkoin aloittaa. Alakoulun purkamisesta pidettiin jo markkinavuoropuhelu 28.2.2023, jossa yritykset pääsivät tutustumaan kohteeseen ja esittelemään näkemyksiään purkamisen toteuttamisesta.

 

Elinvoimapalvelut on pyytänyt tarjouksia AHA-kartoituksesta sekä betoni- ja tiilijätteen hyötykäyttökelpoisuustutkimuksista. Tarjouksia saatiin määräpäivään mennessä 6 kpl. AHA-kartoituksen suorittajaksi valittiin edullisimman hinnan perusteella Mittavat Oy ja sen hankinta kuului elinvoimajohtajan päätäntävaltaan.

 

Vielä ennen kilpailutuksen käynnistämistä elinvoimapalvelut selvittävät betoni- ja tiilijätteen hyödyntämisen mahdollisuutta kunnan omilla kohteilla. Mikäli tiili- ja betonijätteelle löytyy mahdollisia hyödyntämiskohteita, on sillä suuri vaikutus purkamisen kustannuksiin. Mikäli jätettä käytettäisiin alakoulun alueen täyttönä, on huomioitava mahdollinen rakentaminen tulevaisuudessa.

 

Alakoulun purku tulee ylittämään hankintalain kansallisen kynnysarvon (150 000 €). Kilpailutus tullaan järjestämään HILMA kilpailutuspalvelun kautta. HILMAn kilpailutuspalvelu täyttää hankintalaissa asetetut vaatimukset sähköisestä tietojen vaihdosta. Kun hankintayksikkö kilpailuttaa hankintansa kokonaisuudessaan HILMAn kautta, valitaan tarjouksen jättöpaikaksi HILMA (hankintailmoitukset.fi) ja tarjouspyyntö ladataan kokonaisuudessaan palveluun.

 

Elinvoimalautakunnan toimintavaltuudet hallintosäännön 13 §:n mukaisissa asioissa tavaroiden ja palveluiden hankkimisen ja palvelualueensa merkittävien sopimusten hyväksymisen osalta ovat 200 000 euroon saakka. Purkutyö maksaa yli 200 000 euroa, joten kilpailutuksen jälkeisen hankintapäätöksen tekeminen elinvoimalautakunnan valmistelusta kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan.

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää

aloittaa selvityksen betoni- ja tiilijätteen hyödyntämisen mahdollisuuksista ja tehdä tarkentavaa selvitystä betoni- ja tiilijätteen hyödyntämisestä kunnan kohteille. Betoni- ja tiilijätteellä ei tehdä alakoulun alueen täyttöä huomioiden tulevaisuudessa rakentaminen keskeisellä paikalla.

Lisäksi elinvoimalautakunta päättää järjestää kilpailutuksen HILMA-palvelussa edellä mainittujen selvitysten perusteella alakoulun purkamisesta. Alakoulun purku on tavoitteena suorittaa syksyyn 2023 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.