Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 14


 

Poikkeamislupa

 

Elinvoimalautakunta 16.03.2023 § 14  

81/10.03.00/2023  

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen sekä rakennustarkastaja Henri Korkalainen

 

Kiinteistölle Erä-Särkkä (RN:o 3:59) on haettu poikkeamislupaa saunarakennuksen laajentamisesta. Kiinteistö sijaitsee  rantavyöhykkeellä, joten laajentaminen vaatii poikkeamisluvan. Rakennuspaikalle on alun perin haettu poikkeamislupa vuonna 2015 kokoontumisrakennuksen (84 m2), saunan (23 m2), kodan (17,7 m2), lahtivajan (50 m2) sekä kompostin wc:n (4 m2) rakentamiseksi. Noista rakennuksista kohteelle on rakennettu vain kota, komposti wc sekä sauna, jonka laajentamista poikkeaminen koskee.

 

Nykyisen rakennuksen laajentaminen on merkitykseltään vähäisempää mitä aiemman poikkeamisen mukaiset rakennukset olisivat olleet toteutuessaan. Aiempi poikkeaminen tulee huomioida käsittelyssä yhdenvertaisuuden vuoksi.

 

Poikkeamisluvan jälkeen kohde vaatii rakennusluvan, joten rakentamismääräykset tulee huomioida ja käsitellä rakennusluvan yhteydessä. Saunarakennuksen käyttötarkoitus päivittyisi laajennuksen yhteydessä vapaa-ajanasunnoksi, sillä rakennuksen käyttötarkoitus määräytyy sen mukaan, mihin suurinta osaa rakennuksen kerrosalasta käytetään. Alueella ei ole viemäri- ja vesiverkkoa, joten jätevesien käsittelytarpeet tarkastellaan tarpeen mukaisesti rakennuslupavaiheessa.

 

Rakennuskokonaisuus soveltuu rakennuspaikalle ja rakennus sijoittuu väljästi ympäröiviin naapuritiloihin nähden. Etäisyydet rantaan ovat rakennusjärjestyksen mukaiset. Hakemuksen mukaisesti poikkeaminen auttaa kiinteistön hyödyntämistä rakennuspaikkana sekä auttaa jo olemassa olevan rakennuksen käyttöä ja hyödyntämistä.

 

Hakijat ovat kuulleet naapureita maankäyttö- ja rakennuslain 173 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 86 §:n mukaisesti, eikä heillä ole ollut huomautettavaa asiasta.

 

Hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Hanke ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. (MRL 171 §).

 

Poikkeamislupahakemus ja rakennustarkastajan lausunto ovat nähtävillä  oheismateriaalina sähköisen kokouksen puolella.

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää

hyväksyä poikkeamisen esittelytekstin mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.