Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 13


 

Elinkeinopäällikön virkaan siirtäminen

 

Elinvoimalautakunta 16.03.2023 § 13  

55/01.01.01/2023  

 

Valmistelija hallintojohtaja

 

Lainsäädännöllinen tausta

Kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annatun lain 4.1 §:n nojalla virka on yleensä ennen täyttämistä julistettava haettavaksi. Viranhaltijalain 4.3 §:n nojalla ilman hakumenettelyä virka voidaan kuitenkin täyttää esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoimeksi tulleeseen virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisin tai tuotannollisin perustein irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen tai erään muut laissa mainitut henkilöstöjärjestelyt taikka muu näihin rinnastettava johtosäännössä määrätty peruste. Kunta voi näin ollen hallintosäännössä itse määritellä muita edellisiin rinnastettavia perusteita, jotka oikeuttavat virkasuhteeseen ottamisen ilman hakumenettelyä.

 

Rautavaaran kunnan hallintosäännön 56 §:n 2 momentti:

 

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentissa säädetyn lisäksi henkilö voidaan ottaa virkasuhteeseen ilman hakumenettelyä, kun kyseessä on

  1. avoin virka, johon valittu hakija ei ole ottanut virkaa vastaan tai irtisanoutuu virasta ennen virantoimituksen alkamista. Tällöin uusi valinta voidaan tehdä tätä virkaa hakeneiden joukosta
  2. työsuhteessa olevan henkilön tehtävien lakkaaminen tai siirtäminen kokonaan tai pääosin virassa hoidettavaksi toiminnan uudelleen järjestelyn tai muun perustellun syyn vuoksi edellyttäen, että siirtoon on erityinen syy ja että työntekijä täyttää viran kelpoisuusvaatimukset. Henkilöstövalinnasta päättävä viranomainen hyväksyy siirtämisen edellytykset.

 

 Edellytykset virkaan siirtämiselle

Elinkeinopäällikön viran perustaminen on liittynyt toiminnan ja tehtävien uudelleen järjestelyyn ja henkilöstöorganisaatiorakenteen muutokseen. Toimintojen uudelleen järjestely ei kasvata henkilöstön määrää.

 

Kysymys on työsuhteessa olevan hanke- ja elinkeinokoordinaattorin tehtävien siirtämisestä virassa hoidettavaksi kunnan toimintojen uudelleen järjestämisen johdosta, joten viranhaltijalain 4.1 §:n ja hallintosäännön 56 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaiset edellytykset hanke- ja elinkeinokoordinaattorin siirtämiseksi virkaan ilman julkista hakumenettelyä ovat olemassa. Virkaan ei ole määritelty laista tulevien yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Hanke- ja elinkeinokoordinaattori Tuula Palojärvi täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja on pätevä ja sopiva tehtävään.

 

Rautavaaran kunnan hallintosäännön 58 §:n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat valitsevat ja haastattelevat palvelualueellaan viranhaltijat sekä esimiesasemassa olevat työsuhteiset. Hallintosäännön 59 §:n mukaan palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista palvelussuhteen alkaessa päättää se viranomainen, joka ottaa viranhaltijan tai työntekijän palvelukseen, ellei toisin ole määrätty. Näin ollen elinvoimalautakunta päättää valinnasta ja palkkauksesta. KVTES:n mukainen palkkahinnoittelukohta ei muutu aiemmasta. Palkkauksessa on huomioitu vastuiden ja tehtävien vaativuuden lisääntyminen.

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää

siirtää elinkeinopäällikön virkaan hallintosäännön 56 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla Tuula Palojärven 1.4.2023 lukien.

Palojärvi täyttää viran kelpoisuusehdot. Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävän hoidosta laaditaan erillinen viranhoitomääräys. Elinvoimalautakunta vahvistaa tehtäväkohtaiseksi palkaksi 3295,00 € ja palkkaus tulee voimaan takautuvasti 1.2.2023 alkaen josta lukien viran tehtäviä on jo tosiasiallisesti tehty.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.