Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://publish.rautavaara.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 12


 

Yläasteen opettajain asuntolan tilanne

 

Elinvoimalautakunta 16.03.2023 § 12  

84/10.03.02.02/2023  

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen

 

Elinvoimapalvelut on selvittänyt opettajain asuntolan käytöstä poistamista sekä siitä johtuen opettajain asuntolan asukkaiden vuokrasopimuksien siirtoa kunnan ja Rautavaaran Vuokratalot Oy:n muihin huoneistoihin.

 

Opettajain asuntolan käyttöaste on alhainen ja kiinteistössä terveellinen asuminen vaatii mittavia peruskorjauksia. Lisäksi pelastusviranomaisen viime vuoden tarkastuksen perusteella kiinteistö vaatii päivityksiä muun muassa pelastusreittien osalta. Nykyisin kiinteistön ylläpitokulut nousevat suuremmiksi kuin kiinteistön tuotot. Nykyisille asukkaille kunta voi tarjota vastaavia asuntoja mm. Rautaharjussa tyhjänä oleviin huoneistoihin. Tällöin myös Rautaharjun käyttöastetta saadaan nostettua. 

 

Opettajain asuntolan käytöstä poistaminen on mahdollista aloittaa jo keväällä 2023. Tavoitteena on saada nykyisille asukkaille kunnan muista kiinteistöistä uudet asunnot vuoden 2023 loppuun mennessä. Asunnoista voidaan katkaista käyttövedet, lämmitys ja sähkö siinä vaiheessa, kun kiinteistössä ei ole enää asukkaita. Kiinteistöstä voidaan aloittaa purkuselvitys ja kiinteistön jatkotoimenpiteistä päätetään myöhemmin.

 

Tilakeskus kuuluu elinvoiman palvelualueelle ja elinvoimalautakunnan tehtävä on päättää tilakeskuksen määrärahojen käytön perusteet (hallintösääntö § 13). Kuitenkin hallintosäännön 7 § mukaan kunnanhallituksen tehtäviin kuuluu vastata kuntakonsernin ohjaus- ja johtamisjärjestelmän sekä omistaja- ja konserniohjauksen kehittämisestä, asuntopolitiikasta ja tilakeskuksesta.

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Antti Pietarinen

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta esittää, että kunnanhallitus päättää

aloittaa yläasteen opettajain asuntolan käytöstä poistamisen esittelytekstin mukaisesti.

 

Päätös Elinvoimalautakunta päätti, että jatkotoimenpiteistä arvioidaan kiinteistöstrategian hyväksymisen jälkeen.